Ikärajavalvottuja tuotteita ostamassa? Se on näytön paikka!
Ikärajavalvonta on pieneltä tuntuva, mutta valtavan tärkeä osa päivittäistavarakaupan toimintaa. Alkoholia, tupakkaa ja rahapelejä ostaessa jokaisen alle 30-vuotiaalta näyttävän asiakkaan tulee pyydettäessä todistaa ikänsä henkilöllisyystodistuksesta. Iän varmistaminen on sekä osa kassatyöntekijän työtä että ostajan velvollisuus, mutta ennen kaikkea se on yhteistä vastuunkantoa. Meillä jokaisella on kassalla näytön paikka – pidä siis paperit hanskassa jo kassalle tullessa!
Tilanteet kaupassa tulevat usein yllättäen, ja valmistautumattomana reagointi on hankalampaa. Olemme koostaneet vinkkejä kassatilanteisiin, joihin on hyvä valmistautua. Näiden mallitilanteiden avulla myös asiakas voi asettua kassahenkilön asemaan. Ei ihan yksinkertaista, eikö totta?
Asiakas tekee valituksen, että myymälästänne on myyty liköörimakeisia hänen kymmenvuotiaalle lapsenlapselleen.
Kerrot kohteliaasti, etteivät ikärajat koske makeisia, joissa on korkeintaan 2,8 % alkoholia. Korkeintaan 2,8 % alkoholia sisältäviä kiinteitä elintarvikkeita, kuten makeisia ja jäätelöä, saa myydä alaikäisille. Sen sijaan alkoholilain mukaan yli 2,8 % alkoholia sisältäviä kiinteitä elintarvikkeita ei saa myydä alaikäisille. Tasan 2,8 % alkoholia sisältäviä kiinteitä elintarvikkeita siis saa myydä alaikäisille.
Pitkän kassajonon seuraava asiakas on entinen luokkakaverisi siidereiden kanssa. Tiedät hänen olevan 28-vuotias.
Kysyt asiakkaalta paperit. Vaikka tiedät asiakkaan olevan 28-vuotias, sinun pitää kysyä papereita, koska on kassan velvollisuus kysyä ikä tutultakin asiakkaalta, jos tämä vaikuttaa alle 30-vuotiaalta. Kysyminen on perusteltua siksi, että muuten muista jonottajista tilanne saattaa vaikuttaa siltä kuin ikärajaa ei valvottaisi.
Laki kieltää alkoholin, tupakan ja rahapelien myymisen alaikäiselle. Nuoren henkilön ikää ei voi noin vain tietää, ja iän arvioiminen voi olla haastavaa. Siksi paperit kysytään alle 30-vuotiaan näköisiltä asiakkailta heidän ostaessaan alkoholia, tupakkaa tai rahapelejä. Jos asiakas ei pyydettäessä voi todistaa ikäänsä, kauppa ei saa myydä tuotetta. Kaupan ikärajavalvonnan viiteikä on korkeampi kuin 18 vuotta, jotta kynnys tarkastaa nuorelta vaikuttavan asiakkaan ikä on matalampi.
Kun pelisäännöt ovat kaikille selvät ja toimintatapa yhtenäinen, on asiointi sujuvaa ja inhimilliset virheet iän arvioinnissa vähenevät. Tämän kaiken tarkoitus on auttaa kauppaa varmistamaan, ettei muun muassa alkoholi- tai tupakkatuotteita myydä alaikäisille. Alkoholi voi aiheuttaa vakavia seurauksia. Muistetaan siksi, että alkoholia, tupakkaa ja muita ikärajavalvottuja tuotteita ostaessa nuorilla asiakkailla on näytön paikka. Kiitos kun autat meitä arvokkaassa työssä!
Päivittäistavarakaupan valikoimiin kuuluu alkoholijuomien ja tupakan lisäksi myös muita tuotteita, joiden myyntiä alaikäisille on rajoitettu tai kielletty. Tällaisia tuotteita ovat muun muassa yli 2,8 % vahvuiset kiinteät alkoholivalmisteet, tupakan vastikkeet, sähkösavukkeet, nikotiininesteet ja tupakointivälineet, nikotiinivalmisteet, ilotulitteet, rahapelit sekä ikärajamerkityt tietokonepelit, elokuvat ja aikuisviihdelehdet.
Nuoret asiakkaat suhtautuvat myönteisesti ikärajavalvontaan ja sen periaatteisiin. Suurin osa näyttää paperinsa kassalla oma-aloitteisesti ostaessaan ikärajavalvottuja tuotteita. Iän tarkistaminen kassalla on luonteva osa kaupassakäyntiä ja ikärajavalvottujen tuotteiden maksutapahtumaa.
Iän kysyminen kuuluu myös jokaisen kassatyöntekijän ammattitaitoon. Se on iso osa jokaisen kassan työtä ja tärkeä osa kaupan vastuullista toimintaa. Kassalle se on osoitus osaamisesta ja asenteesta. He pitävät huolen siitä, ettei esimerkiksi alkoholia tai tupakkatuotteita päädy alaikäiselle.
Kassan täytyy tarkastaa paperit myös omilta kavereilta, sillä kassan toiminta on aina viesti myös muille asiakkaille. He eivät voi tietää onko alkoholia tai tupakkaa ostava henkilö kassalle tuttu tai onko hän tarkastanut asiakkaalta iän juuri edellisenä päivänä. Siksi poikkeuksia papereiden kysymiseen ei tehdä. Se kertoo muille asiakkaille, että ikärajoja valvotaan.
Alkoholin myynnin lisäksi myös alkoholin välittäminen alaikäiselle on laissa kielletty ja rangaistava teko. Kauppa ei voi myydä alkoholijuomaa täysi-ikäisellekään asiakkaalle, jos myyjällä on syytä epäillä alkoholin päätyvän edelleen alaikäisen käyttöön. Alaikäiselle alkoholijuomia myynyt kassahenkilö voi joutua teosta rikosoikeudelliseen vastuuseen. Lisäksi myymälä voi saada seuraamusmaksun, jos havaitaan, että alaikäisille on myyty alkoholijuomia.
Iän voi kaupassa todistaa viranomaisen myöntämällä kuvallisella voimassa olevalla henkilöllisyystodistuksella: erilaisilla henkilökorteilla, passilla, muukalaispassilla, ajokortilla sekä pakolaisen matkustusasiakirjalla.
Sekä alkoholin myyminen alaikäiselle että alkoholin välittäminen eteenpäin alaikäiselle ovat alkoholilain mukaan kiellettyjä ja rangaistavia tekoja. Alkoholi voi aiheuttaa alaikäiselle vakavia seurauksia ja altistaa riippuvuudelle. Myymälä voi saada seuraamusmaksun, jos havaitaan, että alkoholia on myyty alaikäiselle. Alkoholin alaikäiselle myynyt tai välittänyt henkilö voi myös joutua teostaan rikosoikeudelliseen vastuuseen.
Kauppa ei siis saa myydä alkoholijuomia täysi-ikäisellekään asiakkaalle, jos on syytä epäillä, että niitä luovutetaan edelleen henkilöille, joille myymälässä ei muuten saa myydä. Alaikäiset saavat useimmin alkoholijuomia haltuunsa lähisukulaisten ja kavereiden avulla. Myös myymälän edustalla olevia täysi-ikäisiä henkilöitä voidaan pyytää noutamaan alkoholijuomia hakupalkkiota vastaan. Epäillessään alkoholin välittämistä kassahenkilön on reagoitava asiaan ja kieltäydyttävä tuotteiden myymisestä, jos epäilykseen on perusteltu syy. Esimerkiksi jos nuorella alkoholijuomien ostajalla on seuranaan muitakin nuoria, kassan tulee kysyä ostajalta, kenen käyttöön juomat tulevat. Jos asiakas vastaa uskottavasti, että juomat tulevat hänelle itselleen käyttöön, kassa tekee kaupat. Jos vastausta ei saada tai se on epäuskottava, myynnistä tulee kieltäytyä.
Kaupassa myydään useita tuotteita, joiden myyntiä alaikäisille rajoitetaan tai kielletään lailla. Alkoholi- ja tupakkalakien mukaan yli 1,2 % alkoholijuomia, yli 2,8 % vahvuisia kiinteitä alkoholivalmisteita, tupakkaa, tupakan vastikkeita, sähkösavukkeita, nikotiininesteitä ja tupakointivälineitä, nikotiinivalmisteita, ilotulitteita, rahapelejä ja K-18-ikärajamerkittyjä tietokonepelejä, elokuvia ja aikuisviihdelehtiä ei saa myydä alle 18-vuotiaille. Kauppa on velvollinen varmistamaan, ettei näitä tuotteita myydä alaikäisille. Nuorelta näyttävän henkilön tulee varautua todistamaan ikänsä. Jos asiakas ei voi pyydettäessä todistaa olevansa täysi-ikäinen, kauppa ei voi myydä tuotetta.
Päivittäistavarakauppa ry:n ohjeistuksen mukaan alkoholia ja tupakkatuotteita sekä rahapelejä ostavan tai pelaavan asiakkaan ikä tarkastetaan, jos asiakas vaikuttaa alle 30-vuotiailta. Ohjeistusta noudatetaan lähes kaikissa Suomen päivittäistavarakaupoissa.
Kiinteät alkoholivalmisteet ovat alkoholia sisältäviä elintarvikkeita kuten suklaa- tai liköörikonvehteja tai jäätelöä.
Kauppa ei saa myydä alkoholijuomia, yli 2,8 % kiinteitä alkoholivalmisteita tai tupakkatuotteita, jos myyjällä on syytä epäillä, että ostettavat tuotteet välitetään eteenpäin alaikäisten henkilöiden käyttöön. Tällaisessa tapauksessa tuotteita ei voida myydä, vaikka ostaja olisi yli 18-vuotias.
Alkoholia ei myydä myöskään päihtyneelle tai uhkaavasti käyttäytyvälle asiakkaalle.
Alkoholijuomien ja -valmisteiden (yli 2,8 %) myyntiaika on 9.00–21.00. Myyntiaikaa rajoittaa laki.
Tupakkatuotteiden mainonta on Suomessa lain mukaan kielletty. Tämän vuoksi myymälässä ei saa olla esillä tupakkatuotteita, eikä niitä saa esitellä asiakkaalle esimerkiksi myyntilaitteesta. Myyjä saa kuitenkin luovuttaa asiakkaalle luettelon tupakkatuotteiden hinnoista, jos asiakas sitä pyytää.
Papereiden kysyminen on viesti myös muille kaupan asiakkaille. Siksi tutunkin asiakkaan ikä tarkastetaan, jos hän ostaa alkoholia, tupakkatuotteita tai rahapelejä ja vaikuttaa alle 30-vuotiaalta. Muuten muut asiakkaat voivat päätellä, ettei ikärajavalvonta toimi. Autonavaimet, vihkisormus, rattaissa oleva lapsi tai vaikkapa varusmiehen vaatetus eivät ole iän varmistamiseen kelpaava henkilöllisyystodistus, joten näissäkin tapauksissa ikä tulee tarkastaa, jos asiakas näyttää alle 30-vuotiaalta. Selkeä toimintaperiaate helpottaa kassahenkilöstön työtä ja on tasapuolinen kaikkia nuorelta näyttäviä asiakkaita kohtaan.
Ikää ei voi tietää, eikä nuorelta näyttävän asiakkaan iän arvioiminen ole aina helppoa. Kun ikärajavalvonnan viiteikä on selvästi korkeampi kuin 18 vuotta, on henkilökunnalla matalampi kynnys tarkastaa nuorelta vaikuttavan asiakkaan ikä. Selkeä ja yhtenäinen ohjeistus helpottaa toimintaa, vähentää inhimillisiä virheitä iän arvioinnissa ja auttaa kauppaa varmistamaan, ettei alkoholi- tai tupakkatuotteita eikä rahapelejä myydä alaikäisille.
Nuorelta näyttävän henkilön tulee varautua todistamaan ikänsä ostaessaan ikärajavalvottavia tuotteita. Jos asiakas ei voi pyydettäessä todistaa olevansa täysi-ikäinen, kauppa ei voi myydä tuotetta.
Kaupoilla voi olla lainsäädännön lisäksi omia ohjeita esimerkiksi alkoholin myyntiin liittyen. Monet kaupat noudattavat Päivittäistavarakauppa ry:n suositusta, ettei alle 18-vuotiaille myydä myöskään sellaisia alkoholia sisältäviä juomia, joissa on alkoholia alle 1,2 %. Sima ja kombucha ovat tyypillisesti tällaisia juomia.
Suositus on lain edellyttämää tasoa tiukempi, sillä kauppa on katsonut selkeän yhtenäisen linjauksen tukevan alkoholin myynnin ikärajavalvontaa. Lisäksi kassahenkilöstön käytännön työtä helpottaa, kun rajoja ei ole useita erilaisia.
Päivittäistavarakaupoissa iän todistamiseen käyvät viranomaisen myöntämät voimassa olevat kuvalliset henkilöllisyystodistukset ovat erilaiset henkilökortit, passi, muukalaispassi, ajokortti ja pakolaisen matkustusasiakirja. Myös ulkomaiset kuvalliset henkilökortit, passit ja ajokortit ovat hyväksyttäviä dokumentteja asiakkaan iän tarkastamiseen. Iän todistamiseen eivät kelpaa esimerkiksi Kela-kortti, Veikkaus-kortti, opiskelijakortit, sotilaspassi tai oleskelulupakortti.